Yleinen

Vilkaisu syyskotiin – ajaton tyyli on ja pysyy

Vilkaisu syyskotiin – ajaton tyyli on ja pysyy

Related Posts

15 Comments

  1. Marja T

    Teidän olohuoneessa on kiva tunnelma. Ruskeat pöydät antavat mukavasti kontrastia vaalealle sohvalle. Sun viherkasvit voivat hyvin. Ennen muuta ihailen sun peikonlehteä. Omalleni kun kävi huonosti. Mulla on peikonlehden varsia juurtumassa. Kai ne voisi jo istuttaa multaan. En aio isompia sisustusmuutoksia tehdä nyt syksyllä. Muutaman sohvatyynyn päällisen aattelin ommella. Sisustuksessa on myös tärkeää että jokaisella tavaralla on oma paikkansa.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Juu peikonlehti voi niin hyvin että pitäisi laittaa uudet tukikepit lähiaikoina, koska se tuppaa kallistumaan ja pelkään sen kaatuvan. Ne juurtuvat mielestäni varsin hyvin, kunhan on juuria näkyvillä – toivotaan että ne pääsevät hyvään vauhtiin.
      Samoilla linjoilla ollaan järjestelmällisyydenkin kanssa, en voi oikein sietää epäjärjestystä. Sohvatyynyillä saakin uutta ilmettä pienellä rahalla.

  2. Annukka

    En jaksa vieläkään kirjoittaa pidemmästi, vaikka haluaisin, mutta sen halusin sanoa, että sisustusrauha on just ihana ja kuvaava ja rauhoittava sana 🧡.
    Ja sopii niin täydellisesti paitsi omaan rauhoittavaan ja rauhalliseen olemukseesi, myös teidän kauniiseen kotiin 🧡. Ja haluan ajatella, että itsellänikin on ehkä sitten kuitenkin ollut kyse ennemminkin sisutusrauhasta kuin omasta laiskuudestani, joksi välillä olen mieltänyt sen että meillä ei ole vuosikausiin tapahtunut mitään. Joskin tänä syksynä tuli pitkästä aikaa tunne ja tarve tehdä maltillisia muutoksia (mm asentaa makkarin päätyseinälle rauhoittavaa ja viilentävää usvaista metsää kuvaava valokuvatapetti, mutta se jäi nyt muiden asioiden alle 😔.

    Ja näköjään nyt sitten kuitenkin aloin kirjoittamaan pitkästi ja jopa puhelimella, joka on mulle erityisvaikeaa, mutta onnistuit jälleen kerran inspiroimaan omalla rauhallisella tyylilläsi 😘

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos Annukka silti, että kirjoitit kaikesta huolimatta <3
      Jos on tyytyväinen olo, ei kaipaa muutosta, niin onhan se mitä suurimmassa määrin sitä rauhaa. Ja hei kuvailemasi viilentävä usvamaisema kuulostaa ihanalta, Torronsuon syysaamun tunnelmaa. Laitatte sitten, kun on sopiva hetki – onhan asia jo valmiiksi mietittynä 🙂
      Sellaista rauhaa ei meillä silti ole, etteikö jotain uutta kippoa tai kuppia tulisi hankittua – mutta sehän on taas keittiötarvike…
      Rauhallista iltaa sulle <3

  3. Outi Krimou/Outi's life

    Teidän koti on ihanan seesteinen ja kaunis. Tällä hetkellä on säästötoimet menossa, että saataisiin hankittua meille uusi sohva, muuten ollaan tyytyväisiä meidän kodin sisustukseen.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Laita sitten blogiin juttua, kun sohva-asia on ajankohtainen; on aina kiinnostavaa nähdä minkälaisia sohvia kaverit hankkivat kotiinsa 🙂
      Leppoisaa iltaa Outi <3

  4. JonnaH.

    Vähän tekisi mieli luopua jostain vanhasta ja uutta tilalle, mutta tällä hetkellä melko tyytyväinen kokonaisuuteen.

    Ihanaa syksyä. <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Minusta se kuulostaa aina ihanalta, kun ollaan tyytyväisiä kotiin; sehän on optimaalinen tilanne.
      Mukavia syyspäiviä <3

  5. Sigrid Klede

    Dear Maarit, I'm so sorry, that I haven't commented on your blogposts for so long. But I had no time. We have been working on our holiday flat for renovation and it seems, that it is going to be ready for rent in November. And before we started with the renovation, we had been on vacation with our daughters.
    After all, here I'm back again and like the way, you have styled your home very much. We also have a lot of furniture and decoration since many years. But some little changes I will do too.
    Have a great week und wonderful autumn days
    Sigrid

    1. Maarit / Sopusointuja

      Dear Sigrid, don't worry <3
      It's the same with me, I have been trying to keep on writing but have not had energy and time to visit the blogs. I have to come to see if you have written already something about your holiday home, it sounds super interesting.
      So, lets take this easy <3
      Wish you a relaxed and beautiful autumn,
      Maarit

  6. Tiia Koivusalo

    Täydellisen ajattoman kaunista ja sävymaailma, johon ei kyllästy. Kivaa uutta viikkoa Maarit. <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Voi kiitos Tiia, ja ihania syyspäiviä sulle <3

  7. Sari Riekkola

    Niin kaunis ja seesteinen koti ♥

    1. Maarit / Sopusointuja

      Kiitos Sari niin paljon – niin kaunista on teilläkin <3

  8. Tuija

    Olisipa ihana istahtaa tuonne teidän olohuoneeseenne, josta huokuu hyvä olo ja harmonia. Kädessä kuppi teetä ja leppoisaa rupattelua tulee näistä kuvista mieleen.

    Muutoksia eli huonekalujen paikkojen siirtoa aina välillä mietiskelen, mutta nyt juuri ei ollut puhtia sellaiseen. Yläkerran pikkutoiletin ehostus/kunnostus/raikastus on työlistalla.Lisäksi aulan lattian maalaus jäi loman loputtua, mutta olen toiveikas, että saisin sen helähtämään pika puoliin parilla maalikerroksella.
    Kotielämä on ihanaa! Torstai-illan terveisin Tuija

Leave a Reply