Kauneus ja hyvinvointi

Kesäiho 3: syksyä kohden mennään – 3 x huippuseerumi

4 Comments

  1. Tuuli - Lumo Lifestyle

    Öljyseerumi kuulostaa ihanalta.

    En laista ihonhoidosta kesällä, mutta yksinkertaistan sitä. Ihoni tuntuu voivat paremmin kesällä ja pärjäävän vähemmilläkin tuotteilla, mutta syksyn ja talven pimeys, kylmyys ja kuiva ilma kurittavat kyllä niin ihoa kuin mieltäkin, silloin kaikki keinot otetaan käyttöön!

  2. Maarit / Sopusointuja

    Nyt jo illat tuntuvat niin pimeiltä, että kaikki muukin mieltä hellivä on tarpeen! Itsekin käytän kevyempiä ja kosteuttavia tuotteita kesäaikaan, mutta seerumeihin olen tottunut niin, että käytän niitä jatkuvasti ympäri vuoden. Mukavaa viikonloppua!

  3. souliina

    Olen viime vuosina hullaantunut seerumeihin ja nyt tuntuu etten niitä ilman edes osaa olla.
    Lumene oli noista tuttu, muita en ole testannut, joten kiitos näistä vinkeistä ja iloa treeniin 🙂

    1. Maarit / Sopusointuja

      Seerumeitahan suositellaan periaatteessa kuuriluonteisesti, mutta olen tottunut käyttämään niitä päivittäin, aamuin illoin, eikä ole ollut mitään haittaakaan. Päinvastoin! Oriflame on ollut itsellekin tuntematon aiemmin, mutta nyt blogin myötä olen saanut tilaisuuden testata ja ovat kyllä todella hyviä. Voin suositella! Mukavaa viikkoa!

Leave a Reply