Yleinen

Joulun yllätyskäänteet

Joulun yllätyskäänteet

Related Posts

21 Comments

  1. Leena

    Harmi että noin kävi. Niin todella monessa paikassa. Siskoni iloitsi, että molemmat lapset pesueineen heillä aattona. Pojan juniori sairastui koronaan joten… Itse olimme appilassa ja joulunpäivän illalle oli suunniteltu sellainen 20 hengen seurue. Iltapäivällä selvisi, että yksi seurueesta oli tavannut tyttöystäväänsä, joka oli nyt positiivinen. Viestiä sinne ja tänne ja päätös että perutaan. Käly sitten latoi ruokia pakkaseen ja sen jälkeen hymy huuleen. Taitaa olla aika tavallista. Itsellä testi tehty ja negatiivnen, onneksi.

    1. Maarit / Sopusointuja

      Hei Leena,
      Olipa teilläkin tapahtumarikas joulupäivä. Onneksi asia tuli esille juuri sillä hetkellä, eikä vasta illallisella tai sen jälkeen – monesti tuntuu, että on mukana joskus hyvääkin tuuria. Näitä samanlaisia tarinoita kuulee tosiaan joka puolelta yhä enemmän, ja eilen juuri päätettiin ettei tavata ketään nyt pariin viikkoon. En lähde kaupoille kuin välttämättömille ruokaostoksille. No, en nyt edes jaksa ajatellakaan sitä, kun on köhä päällä. Meillä on kaikissa perheissä aikamoista flunssaa päällä juuri nyt vaikka emme ole olleet toistemme seurassa muuta kuin ulkona, mutta sehän jyllää kaikkialla. Ainoa joka on selvinnyt taaskin, on kohta 90-vuotias äitini – mutta hän käykin avannossa edelleen päivittäin ja on ilmeisesti kehittänyt niin hyvän vastustuskyvyn 🙂
      Leppoisaa loppuvuotta, terveyttä ja valoa uuteen vuoteen!

  2. Sari Riekkola

    Aina sattuu ja tapahtuu, niin myös joulunakin. Hyvä, kun olit rauhallinen ja keksit muuta syötävää jne. Tärkeintä on kuitenkin, että läheiset toipuvat. Teillä on siellä ihana tunnelma.
    Mukavia ja rentoja välipäiviä sinne ♥

    1. Maarit / Sopusointuja

      Hei Sari,
      Ei auta paniikki, eikä liian monimutkaiset systeemit – tekee voitavansa. Varmasti äitiinkin heijastui oma rauhallisuuteni, koska hän oli niin onnellinen istuessamme kahvilla takan äärellä. Ja se on parasta <3
      Kiitos samoin, ja onnentäyteistä uutta vuotta <3

  3. Unknown

    Loppu hyvin- kaikki hyvin💖

    1. Maarit / Sopusointuja

      Hei, se on juuri niin. Jäi silti niin hyvä mieli joulusta.
      Mukavaa loppuvuotta sinulle!

  4. Heli-Hannele - Beach House Kitchen

    Melkoisia käänteitä ja suunnitelmien muutoksia teillä, mutta tulee niitä uusia jouluja ja ihan mahtavasti luovit uudenlaisen joulun vieton <3 Positiivisessa asenteessa on voimaa! Uskomaton taas tuo koronatilannekin, meidän tälle viikolle suunnittelema yllärisynttäriaktiviteetti 6-vuotta täyttävälle peruuntui, voi harmien harmi. Olen kuitenkin saanut mietittyä uuden kivan menoyllätyksen toivomussusheineen – ei ole riippuvainen aukioloajoista tai rajoituksista, ainakin jotakin kivaa pikkujuhlijalle ; ) Anopin piti tulla viikon päästä lasten hoitoavuksi, mutta hänpä oli tipahtanut uunin pankolta joulutohinoissa ja ranne murtunut, eli nyt luovitaan ja siirrellään suunniteltuja työjuttuja, mutta ei voi jäädä voivottelemaan tai lamaantua, jostain aina plan B kaivettava (enkä puhu nyt sen merkkisestä viinistä, hehee). Nyt jännätään, pääseekö siskon perhe meille uudeksi vuodeksi, jospa kaikki pysyttäisiin terveenä nyt. Ihanaa & toiveikasta pakkasmaanantain jatkoa, ainakin luonto näyttää valtavan kauniilta nyt!

    1. Maarit / Sopusointuja

      Moikka Heli,
      Lasten kannaltakin tämä on niin ikävää ja harmillista, mutta on ihan superia miten hän rakastaa susheja ja niiden ympärille saa taiottua kaikkea kivaa. Hänkin on jo niin iso, että ymmärtää varmasti koronasta sen verran, että se on vakava asia eikä voi toistaiseksi elää ja toimia kuten ennen. Ja vielä anopin onnettomuuskin, miten huonoa tuuria!
      Meillä on joulun jälkeen perhepiirissä keuhkokuume, keuhko- ja poskiontelotulehdus ja itsellä hirveä köhä, muttei kaikilla negatiiviset tulokset – ja mikä parasta, superäitini täysin terveenä ja kohta hän on taas menossa avantoon (=salaisuus?), kunhan päivä valkenee 🙂
      Toivotaan että uudenvuodenjuhlat onnistuvat ja pysytte terveinä! Ja voit kaivaa lasillisen viiniäkin 😉

  5. Outi Krimou/Outi's life

    Onneksi sairastuneet voivat jo hyvin. Välillä kyllä kaikki menee ihan uusiksi. Minullakin on tapana hoitaa asiat sitten uudestaan kuntoon ja vasta sitten miettiä, että mitähän tuossakin tapahtui.
    Ihanan rauhallinen aatto teillä ollut <3
    Kaunista uutta viikkoa sinulle Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Hei Outi, tuosta asenteesta ja kyvystä on monesti hyötyä ja iloa!
      Mukavaa uutta vuotta ja onnentäyteistä vuodenalkua Outi <3

  6. Sigrid Klede

    Dear Maarit, things always turn out differently than you think. But you still had nice holidays, even if it was different than usual. I wish you and your family a happy new year and lots of health, happiness and joy.
    lots of love
    Sigrid

    1. Maarit / Sopusointuja

      Dear Sigrid, that's true and now we can just smile for it and try to get rid of this flu. I hope you had relaxed holidays and wish you too a happy new year with lots of good things.
      Big hugs and kisses,
      Maarit

  7. Celia C/ good to be home

    No, olihan siinä yllätyskäännöksiä – isommalla porukalla tällaisena aikana ehkä aika todennäköisiäkin. Mutta onneksi ei siis koronaa kuitenkaan kellään.
    Itsekin jännitin, onnistuuko joulunpyhät niin kuin oli suunniteltu. Mutta meitä oli vain viisi kokoontumassa ja olimme jo ajoissa eristäytyneet aika hyvin, joten hyvin kävi.
    Minä myös teen mieluummin ajoissa tehtävän kerrallaan kuin huhkin viime hetket. Ja väitän, että myös nautin tekemisestä silloin. Silti tänä vuonna aatonaattona olin kyllä aika poikki. Tämä syksy on vain ollut niin tavattoman raskas monestakin syystä. Mutta aatto ja joulupäivä olivatkin sitten tavattoman mukavat ja rennot – jäi oikein hyvä fiilis.
    Voin kuvitella, että teidänkin joulu oli omalla tavallaan hyvin onnistunut juuri noin. Äitisi näytti nauttivan takkatulen loisteessa joulun tunnelmasta aivan erityisesti juuri noin.
    Oikein Onnellista Uutta Vuotta toivottelen sinulle <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Päivä päivältä tulee viestejä miten kodit ovat muuttuneet vuodenvaihteessa sairastuviksi ja on tosi ikävää lukea niistä, joten voisi melkeinpä sanoa että teillä kävi tuuri kun saatoitte juhlia sovitusti 🙂
      Ihanaa kuulla, että joulusta jäi silti hyvä mieli. Taitaa olla niin, että teki miten päin tahansa niin aina on jonkinasteinen stressi päällä, jouluun liittyy niin paljon kaikenlaisia odotuksia ja toiveita ihan oman pään sisälläkin.
      Lähetän sinullekin kosolti hyviä hetkiä tälle vuodelle <3

  8. Annukka

    Voi että teillä on kaunista. Aina <3. (Ja ilahduin, kun bongasin kylppärin hyllyllä tuttuja Biorganic Collectionin tuotteita. Mulla on Verbena ja Wild roses ja ai että, mutta rakastan molempien tuoksuja.).

    Mutta siis hassua, kuinka samankaltaisia viimehetken muuttujia on sattunut useammankin tutun kohdalle. Eikä edes koronan, vaan muiden yllättäneiden sairastumisten takia.
    Rauhallisena realistina selvisit(te) kuitenkin tästäkin tyylikkäästi ja ihana kuulla, että lopputulos oli kaikille hyvä.

    Itse tiesin jo ennakkoon, että meitä on vaan kolme. Yhtä monta kuin vapaapäiviä joulussa, joten mentiin vielä tavallistakin kevyemmällä otteella ja varmaan niin tehdään jatkossakin, koska sopii meille.

    Tehtiin miehen kanssa aatonaattona puolen tunnin täsmäisku ruokakauppaan kahden kauppalapun taktiikalla. Miehen lapussa oli kaikki tunnistettavat, jotka ei vaadi lisäkysymyksiä tai harhailua (esim. kurkku ja mandariini :D) ja mulla loput. Siinä tuli kerralla hankittua kaikki tarpeellinen parit kappaleet lanttu- ja porkkanalaatikkoa, yksi maksalaatikko, rosolli ja vispikerma + vihersalaattiainekset. Noinniinkuin tiivistettynä. Kinkku tilattiin aiemmin valmiiksi paistettuna ja siivuina. Niillä pärjättiin oikein mainiosti ja pärjätään edelleen. On ollut sama ruokalista aatosta lähtien. Ihan kelpo työpaikkalounas :).

    Kuustakaan ei pitänyt tulla, mutta löysin kuntopolun ojaan heitetyn reppanan, jonka joku oli katkaissut, mutta hylännyt varmaan jonkun kauniimman nähtyään. Oli sellainen pöytämalli, johon ei voinut ajatellakaan laittavansa koristeita tai valoja, koska varisti kun vähän hipaisi, mutta koskematta on säilynyt oikein nättinä koko joulun. Valot on osin ruukussa ja osin pöydällä, että jäi oksat vapaaksi.

    Kattauksen teen muutamassa minuutissa. (Ei siis ole mikään tavoite se nopeus, mutta mulla on hyväksi havaittu omannäköinen versio, joka ei vaadi aikaa). Levitän pellavaliinan pöydälle, haen pihakatajasta tai Tuijasta havuja, jotka levitän pitkittäin pöydän keskelle kynttilöiden ja hentoisen valosarjan kanssa. Sitten vaan vähän tavallista nätimmät lasit ja lautaset pöytään ja se on siinä. Miesten kanssa ei edes kannattaisi sen enempää nähdä vaivaa, koska olen todennut, että eivät ihan oikeasti huomaa mitään eroa :), joten se mikä on omaan silmääni kaunis, on kaikille riittävä.

    Meinaa taas karata tämä tekstin pituus, kun kerrankin on aikaa edes hetki lukea ja kirjoittaa (olen töissä, mutta päätin pitää luovan tauon :)).

    Leppoisaa loppuvuotta Maarit ja edeltäjäänsä parempaa uutta <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Alkoi naurattamaan tuo kattauskommenttisi: "Miesten kanssa ei edes kannattaisi sen enempää nähdä vaivaa, koska olen todennut, että eivät ihan oikeasti huomaa mitään eroa :), joten se mikä on omaan silmääni kaunis, on kaikille riittävä " Se on muuten justiinsa niin. Ihan liian usein menee miljoonalle mutkalle, kun yrittää jotain vielä parempaa ja kauniimpaa, ehkä uudemman näköistä. Jos kysyt mieheltä, niin vastaus on että vanha on ihan hyvä. Että se siitä.
      Koristelun hoidit hienosta tämän päivän arvoja noudattaen, toisen roska on toisen aarre, ihan mahtavaa! Ja vielä kun ajattelee, että kuusi on vain muutaman päivän näkösällä, se oli mainio oivallus. Ja varmasti kaunis, kuten kattauskin. Itsellä oli suunnilleen sama kuvio, kun ei ollut resursseja miettiä kattausta sen kummemmin, otin ne samat pitsitabletit ja vähän kynttilöitä niin kiva siitä tuli. Ehkä juuri sen takia en tiedostamattani ollut miettinyt sitä edellispäivänä, jolloin koko kuvio ei ollut vielä selvillä, koska tiestin että se syntyy noin.
      Kiitos Annukka, toivotaan vain kaikkea hyvää tälle vuodelle <3

  9. Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja

    Kuulostaa aikalailla samalta kuin meilläkin. Aatonaattona ilmeni että vanhemmalla aikuisella lapsella korona, joten hän joutuikin viettämään joulun yksin ja meidän pienen perhejoulun juhlijat kutistuivat entisestään. Tapanina piti tulla vanhempi lapsista tyttärensä kanssa syömään, mutta pikkuinen sairastui ja heidänkin tulo peruuntui. Elämä on aaltoliikettä ja tänä vuonna on jo hieman tottunut siihen, että suunnitelmat muuttuvat lennosta yhdestä aivastuksesta ja kaikki voi muuttua hetkessä.

    Toivotaan että ensi vuosi ja joulu olisi jo normaali ja kaikki läheiset terveenä yhdessä <3
    Hyvää Uutta Vuotta Maarit <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Voi ei, mitä sattumia teilläkin on ollut! On ollut ja on erilaisia tauteja liikkeellä, joten ei uskalla kyllä juuri minnekään mennä. Pikaisesti kauppaan suojakäsineet ja P2 maski kasvoilla, muttei näköjään ainakaan omalla kohdalla ole sekään auttanut, kun sain tämmöisen taudin.
      Hyvää uutta vuotta Maiccu sinullekin, kaikkea hyvää <3

  10. Tiia Koivusalo

    Onneksi vesirokosta ei kehittynyt kenellekään sen vakavampaa. <3

    Näin se kyllä on, että joulu tulee aina, tulee se sitten missä muodoissa ja millä herkuilla tahansa. Joulu on hyvä vaikka olisi missä muodoissa ja millä antimilla.

    Oikein sydämellistä uutta vuotta Maarit ja mitkä ihanat tunnelmalliset kuvat postauksessa. <3

    1. Maarit / Sopusointuja

      Se oli nopeasti onneksi ohi, mutta molempien lasten perheissä jyllää nyt kaikenlaista tulehdusta, mutta vielä ei yhtään muuta.
      Kun osaisikin olla niin viisas tulevana jouluna, että ottaisi rennosti, mutta kun jouluun liittyy niin paljon kaikkea visuaalistakin…
      Kiitos Tiia samoin sinulle, toivotaan hyvää alkua vuodelle ja voidaanhan jo alkaa odottelemaan valonkin lisääntymistä <3

  11. Tuija

    Joulun alla olin musertua, kun meidän hyvät suunnitelmamme menivät uusiksi. Väsähdin harmituksesta niin, etten oikein saanut kunnon muistikuvia joulun vietosta. Tällaista aikaa nyt elämmme, mutta löytyyhän sitä joustavuutta tarvittaessa. Ainakin leivoin parhaat joululimput ikinä. Yksikään ei lässähtänyt, kuten joulumme. Jauhopöly muuttui taikapölyksi. Optimistisesti ajateltuna ei tuo mennyt joulu niin huono ollut. Uupuneena sitä vain helposti kadottaa suhteellisuudentajun. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Sinun toimintaasi ihaillen luin. Minun suurin saavutukseni oli makoisat limput. Secret Santa meni mönkään, mikä olikin minulle aikuiselle ihmiselle yllättävän vaikea pala. Oikeastaan ihan naurattaa. Ei se lahjojen saaminen vaan antamisen ja paketoinnin riemu. Pikkuisen jouluriemua kaipasin.
    Tulipas surullista tekstiä. Tiedän, että osaat samaistua. Tammikuisin terveisin Tuija

Leave a Reply